Kunnallisvaalit 2017

Olin ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten listalla kunnallisvaaleissa 2017. Sain 134 ääntä, mistä suuri kiitos kaikille äänestäjilleni! Valtuustoon asti se ei kuitenkaan riittänyt. Tällä sivulla ja alasivuilla säilytän vaaleja varten kirjoittamani tekstit ainakin toistaiseksi. Ajatukseni eivät tietenkään ole vaalipäivän jälkeen yhtäkkiä mihinkään muuttuneet, ja saattavat tulla uudelleen ajankohtaisiksi tulevissa vaaleissa.

Tärkeimmät vaaliteemani ovat:

  • Lähiluontoa ja liikuntaa.
    Helsingin laajat viheralueet, kuten Keskuspuisto, Haltiala, Viikki–Vanhankaupunginlahti ja Uutela on säilytettävä ulkoilun ja virkistyksen käytössä. Niitä ei saa pirstoa tai nakertaa rakentamisella.
  • Suomalaista sivistystä ja kulttuuria.
    Taidetta ja tiedettä on tuettava ja niitä on tarjottava monipuolisesti niin kanta-asukkaille kuin matkailijoillekin. Kaupungin on käytettävä toiminnassaan hyvää ja selkeää suomen kieltä.
  • Hiilivuoto ja kilpailukyky ilmastonmuutoksen hillinnässä.
    Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on tärkeää. Se on tehtävä pitkäjänteisesti, kustannustehokkaasti ja ennen muuta niin, ettemme vain siirrä oman kulutuksemme päästöjä muualla tuotettaviksi.

Yllä mainittuihin asioihin pyrin vaikuttamaan erityisen aktiivisesti. Valtuustossa on kuitenkin otettava kantaa kaikenlaisiin eteen tuleviin kysymyksiin. Näkemyksiäni eräistä muista ensi valtuustokaudella mahdollisesti päätettäviksi tulevista asioista on sivulla Ajankohtaisia valintojani.